Lukijat

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Harmaa valepalmikkopipo ja kaulahuivi (ohje)

Palmikko on kaunis kuvio neuleissa mutta mielestäni työläs 1:12 minineuleissa :( 
Sattumalta huomasin että voi neuloa myös melkein saman näköistä VALEpalmikkoa paljon helpommin ! 
Valepalmikon ohjeen löysin YouTubesta : https://m.youtube.com/watch?v=-oIf_uRpEEk



Lankana ohut Merinovillalanka (ostettu Karnaluksista Tallinnasta) ja 1mm sukkapuikot (ostettu Dolores nettikaupasta).


Luo 40 silmukkaa, jaa ne neljälle puikolle (10 silmukkaa puikolla) ja neulo 1oikein 1 nurin resoria kolme kerrosta.


4.kerroksella lisää joka puikolle 2 silmukkaa (siis nyt 12 silmukkaa puikolla) esimerkiksi neulomalla oikea silmukka sekä etureunasta että takareunasta.


Neulo kaksi seuraavaa kerrosta  (5. ja 6. kerros) yllä olevan kirjoitetun ohjeen mukaan ! 



Aloita valepalmikko kolmella oikealla silmukalla kaksi kertaa joka puikolla :


Neuloin näitä neljän kerroksen valepalmikkoja neljä kertaa eli palmikkokuviota 16 kerrosta. 





Kun työssä 3+1+2+16 = 22 kerrosta niin aloita kavennus : 
Neljällä kerroksella kavensin, lähinnä kaksi nurin yhteen ja / tai 2 oikein yhteen.
Niin että silmukoita 12 sijasta puikolla ensin 7, sitten 5, seuraavaksi 3 ja neljännen kerran jälkeen 2.


Kun 2 silmukkaa puikolla niin vedin langan kaikkien 8 silmukan läpi.....


........... joten pipo on valmis ! 






Tarkoitus on tehdä myös kaulahuivi :)
Luo 9 silmukkaa ja neulo 1 kerros oikein.
Toisella kerroksella neulo 3 oikein, 3 nurin ja 3 oikein.


Tämän jälkeen kolme reunimmaista neulotaan AINA oikein ja kolme KESKELLÄolevaa vuorotellen oikein ja nurin ( riippuu kummalla työn puolella ollaan ). 


Ohjeet laitoin tänne itselleni muistiin ja iloksi muille jos joku innostuu neulomaan :) 






maanantai 15. tammikuuta 2018

Koulun yläkertaan ompeluhuone !

Kyläkoulun yläkerta on tyhjennetty ja .....


...... Margareta ja kyläkoulun opettajatar suunnittelevat jotakin uutta sinne ! 


He ovat kutsuneet Maggien ja Marthan avuksi mutta Lyydia EI ole tietoinen tästä suunnitelmasta ! 


Ainakin Lyydia on tyytyväinen kun vinttihuone siistiytyy :) 


Nimittäin ompelukoneet kannettiin vinttihuoneelta tänne tulevaan ompeluhuoneeseen <3


Ystävykset halusivat kaikenlaista vanhaa kunnioitta ja esille laitettiin kaikenkaista käsitöihin liittyvää mitä nukkekotisuvun kätköistä löytyi ! 


Myös lasten pienet kangaspuut laitettiin esille <3


Toivottavasti Lyydia ei tykkää huonoa kun hänen keskeneräinen merkkaustyö tuotiin tänne ja tähän pieneen nurkkaukseen mahtui vielä nojatuolikin ! 


Muistiinpanovälineet, keskeneräinen / aloitettu villasukan neulominen ja valmiitkin villasukat löytyy huoneesta <3


Ompelutarvikkeet täällä ja ihania hevosenkuvia jotka odottavat ompelijaa joka tekisi niistä vaikka tyynyjä :) 


Kun lapset piipahtavat tänne niin heille voi opettaa mitä nämä ihanat vanhat esineet ovat ja mitä niillä tehdään ? 


Tämä kaksikko jäi vielä järjestelemään paikkoja kun ...


...... opettaja piipahti alakertaan odottamaan oppilaita ! 




keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Siivousta


Jo ennen Nuutinpäivää mutta Loppiaisen jälkeen piti siivota myös nukkekodin Joulua pois. 


Aikaa kului melkoisesti kun ....


..... monesta eri huoneesta ja roomboxista piti Joulutavaroita siirtää varastoon (laatikoihin) ! 


Näissä punavalkoisissa pahvilaatikoissa säilyy 1:12 Joulutavarat ensi Jouluun <3 


Tältä näytti siivouksen jälkeen ! Mummola siirtyi tuonne korkean kaapin päälle.
Kevät tulee joten kasvihuone pääsi tuohon pöydälle (oikealle).
Ikean valokuutiossa tuossa vasemmalla on koko vuoden vielä Jouluhuone <3 


Terassi pääsi myös paremmin esille ( meidän 1:1 kodin eteiseen ! )


Poro ja hevonen viihtyvät hevostallilla jonka ....


..... Luna ja Rony siivosi jälleen kerran ! 
Ja tavaraahan hevostallilla on PALJON :(


Kyläkoulun opettaja suunnittelee jotakin UUTTA tänne koulun yläkertaan ..... mutta mitä ? 
Siitä seuraava postaus !