Lukijat

torstai 28. syyskuuta 2017

Lovikkaat / Lapaset (1:12 ohje)


Näin neulelehden kannessa lovikkaat, perinnelapaset, ja ajattelin että mininä nuo olisi kivat :)


Dolores nettikaupasta olin ostanut ohutta Venne villalankaa ja 1mm sukkapuikot joten sitten ohjeeseen :


       Luo 18 silmukaa ja jaa ne kolmelle puikolle.


       Neulo enimmäinen kerros oikein.


       Toinen kerros nurin jonka jälkeen 3 kerrosta oikein.


       Kolmen oikeaa neulotun kerroksen jälkeen yksi kerros nurin ( nyt on lapasessa 6 kerrosta ).
       Sitten vielä 10 kerrosta oikein jonka jälkeen alkaa kavennukset ( lapasessa sitten 16 kerrosta).


       Kavennuksia varten jaoin silmukat 4 puikolle.
       1 ja 3 puikon alussa ylivetämiskavennus ja 2 sekä 4 puikon lopussa kaksi oikein yhteen.
        Kavennuskerrosten väliin yksi kerros oikein ( 3 kavennuskertosta ja 2 kerrosta oikein ). 
        Viimeiset 3 silmukkaa kahdella puikolla kavensin näin :
        Ylivetokavennus, neulo 1 oikein, ylivetokavennus ja 1 oikein.
         Viimeiset 2 silmukkaa kahdella puikolla : 
         2 oikein yhteen, 2 oikein yhteen
         
       


       Peukalo ja koristelut puuttuu.


       Peukaloa varten 3 silmukkaa 2 puikolle ( 0,8 mm puikot, siis ohuemmat puikot ! )
 


      Peukalossa 5 kerrosta neulottu oikein (siis 6 silmukalla).
      Peukalon kavennus samalla tavalla kuin lapasen kaksi viimeistä kavennuskerrosta.



       Silmukoita jäljittelemällä koristekuvio punaisella langalla :) 


       Letitin langanpäät ( yhteensä 6 lankaa, valkoista ja punaista) ja kiinnitin ne.
       Langanpäihin vielä jätin pienet tupsut :) 

 
       Virheitä löytyy mutta tyytyväinen olen ;) 


    Johanvaari nöyränä sovittaa Lyydian mieliksi baskeria ja lovikkaita <3



       Vielä kuitenkin miesväelle ruskeat lovikkaat tulossa ! 


   Ruskeatkin valmiina ;)


   Kumman väriset ovat sinun suosikit ? 



    Vielä kolmannet ! 


    Joulunpunaiset lapaset ...... sävysävyyn tonttuhatun kanssa :) 


   Kolmet eriväriset lapaset nyt valmiina <3






Kiitos kun kurkkasit tänne <3 Innostuitko neulomaan ? 




2 kommenttia:

  1. Olen joskus vuosikymmeniä sitten tehnyt 1:1 lapaset tuolla mallilla ja ohjeesi on kyllä niin hyvä, että saatan jopa kokeilla minikoossakin. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista

Kiva kun löysit tänne nukkekoti aiheiseen blogiini ja erityiskiitos kaikille teille jotka ehditte kommentoida, kommentteja on erityisen kiva lukea, kiitos paljon niistä :)