Lukijat

torstai 1. tammikuuta 2015

Satula ja suitset




Kun kävin kesällä Forssan markkinoilla, näin siellä ihanan huovutetun ponin. En ostanut sitä silloin ja kotona tulin katumapäälle ja laitoin Hannalle viestiä, poni oli vielä myymättä joten muutti sitten meille :)

Yritin etsiä ponille valmiina varusteita mutta kun ei sopivia löytynyt niin yhtenä viikonloppuna tein suitset ja satulan itse ;)

Lauantaina valmistui suitset, materiaalina tekonahka, ohut rautalanka solkiin ja pikaliimaa sekä avainketju koristeeksi otsapantaan ;)





Suitset oli nyt valmiit ja niitä sovitettiin usein tekovaiheiden välissä.


Rautalangasta tehty toimivat soljet ja kuolainrenkaat.



Seuraavana viikonlopun päivänä, sunnuntaina, alkoi satulan tekeminen :


Tässä kuvassa satulan osia leikattuna tekonahasta. Piirsin ensin ponin selkään paperista sopivan kokoisen satulan ja paperikaavan avulla leikkasin satulan osat.


Jalustimet rautalangasta ja jalustimet saa vedettyä ylös ja alas!


Jalustinhihnan päät saa laittettua taaksepäin (kuten oikeissakin satuloissa.)



Takakaari tehty satulaan ja lisäpalalla saatu takareuna korkeammalle ;)

Vatsahihna pitää satulan ponin selässä ja satulan siivekkeet kiinnittyvät ponin vatsan alta lisävyöllä (kuten oikeissa koulusatuloissakin.) Tällä tavalla sain satulan istumaan ponin selkään paremmin ja satulan siivekkeet ei lepata sivuille :)


Valkoinen satulahuopa huovasta ja niin on poni ratsastuskunnossa <3




Nukkikseni Lindatyttö tonttupuvussa esittelee varusteet ja nousee selkäänkin testaamaan satulan toimivuuden ;)



Satula ja suitset valmistui loppuvuodesta 2014 ja siksi ratsastaja on jo joulutunnelmissa ;)




Olen viettänyt paljon aikaa hevostalleilla ja ratsastuksen parissa (kymmeniä vuosia) joten hevosen ratsastusvarusteet ja niiden osat ovat minulle erittäin tuttuja joten se helpotti näiden valmistusta minikokoisenakin ;)


Kypärä päähän, jalustimet alas, ohjat käteen,ratsaille nousu, jalustimet jalkaan ja menoksi !

Kiitos kun katsoit :)












2 kommenttia:

  1. Ihana toi satula ja heppa ja Luna ja kaikki 😄 hyvä, kun on nyt täällä sun blogissa, niin voi aina joskus käydä kurkkimassa uudestaan ❤️😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija <3
      Juuri sen vuoksi blogi on kiva että tietyt kuvat saa säilymään ja jossain järhestyksessä.

      Poista

Kiva kun löysit tänne nukkekoti aiheiseen blogiini ja erityiskiitos kaikille teille jotka ehditte kommentoida, kommentteja on erityisen kiva lukea, kiitos paljon niistä :)